Thursday, 29 January 2015

The largest shrove bun (laskiaispulla) in town

Monissa blogeissa on tälläkin hetkellä mitä ihanampia terveellisiä ruokavinkkejä. Ajattelin tehdä vastavirtapostauksen, sillä joskus meidän pitää myös hemmotella itseämme. Eli nyt ei ole kyseessä chiansiemenet ja smoothiet vaan aivan jotain muuta.

Tunnustan heikkouteni. Laskiaispullasesonkini on alkanut. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin se alkoi jo yli viikko sitten. Popsin tänäänkin ihan kokonaisen kahden nyrkin kokoisen laskiaispullan. Eikä ihan mitä tahansa, vaan jättikokoisen järkäleen.  

Kaupungin parhaat (ja suurimmat) laskiaispullat löytyvät Helsingin Pohjois-Esplanadilta Cafe Esplanadista. Ja täytteenä tietysti kuuluu olla mantelimassaa ja kermavaahtoa. Nam - tällä pysyy linjat kunnossa eli ei pääse laihtumaan liikaa;)

Tuolla reilun viiden euron hinnalla tietysti leipoisi pullia kokonaisen pellillisen, mutta kuka niin monta jaksaa syödä? Ja sitä paitsi seuraavana päivänä ne ovat jo vanhoja. Perustelen itselleni, että tämä on varmasti kokonaistaloudellisin ratkaisu. Löytyykö siis muita herkuttelijoita?



Today you can find healthy and marvellous recipes in many blogs. But this post is not about eating healthy and about chia seeds and healthy smoothies.

I confess my weakness. My shrove bun season has started. Or if   I am honest it began more than a week ago. 

The city's best (and biggest) Shrove buns in Helsinki can be found   at Cafe Esplanade. These "laskiaispullat" are either filled with almond paste and whipped cream or jam and whipped cream. And they are enormous!

The price of one bun is five euros. With that amount of money you could make an entire tray of buns, but who will be able to eat so many? And besides, the next day they are not freshly baked anymore. 

I wonder if there are any other bun loving gourmands reading my posts?

Tuesday, 27 January 2015

Hunting, hunting

Olen asettanut itselleni erään tavoitteen tälle vuodelle. Tavoitteeni on tehdä tyttäreni huoneesta entistä viihtyisämpi. Jotenkin tämän huoneen sisustus jäi keskeneräiseksi muuton jälkeen ja mielestäni hän on ansainnut parempaa. Ja onhan hän toki kasvanutkin näiden viimeisten vuosien aikana. 

Huone itsessään on hieman vaikeasti kalustettava, sillä ikkunaseinä on vino muuhun huoneeseen nähden. Huoneeseen johtavat leveät pariovet ja yhden seinän peittää minimalistinen kaappirivistö. Lisäksi huoneessa on yhdellä seinällä (itse valitsemani) tapetti, joka hiukan aiheuttaa päänvaivaa värivalintojen suhteen. Lattia on valkoiseksi maalattua lautaa ja muut seinät valkoiset paitsi se yksi tapettiseinä.

Tällä hetkellä huoneesta löytyy lipasto, korkea iso antiikkikaappi, työpöytä tuoleineen sekä 90cm leveä runkopatjasänky verhoillulla päädyllä. Tavoitteenani olisi hankkiutua eroon korkeasta antiikkikaapista, hankkia isompi, 120 cm leveä, runkopatjasänky sekä matalampi säilytystaso, jonka päälle voisi laittaa vaikkapa tv:n. Haluan suuremman sängyn hänelle ehkä jopa hieman itsekkäistä syistä. Isommalla sängyllä on paljon mukavampi illalla nukkumaan mennessä lukea yhdessä satuja ja vaihtaa kuulumisia.

Sohvan hankinta on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Suomessa kauppojen valkoimat tuntuvat yhtäkkiä suppeilta. Vai johtuuko se siitä, että metsästän pienehköä sohvaa ja ne kaikki kauniit ovatkin suuria. Ja mielellään hintalappukin saisi olla kohtuullinen, mutta ne kaikki vähänkin paremman näköiset ja laadukkaat sohvat maksavat maltaita. Ja kyse on kuitenkin lapsen huoneesta, jonka tulee elää asukkaansa tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Ja lapsi kun on kyseessä, kaliis ja kiinteä verhoilu sohvassa voi jo hetken päästä näyttää nuhruiselta. Etsiskelin aikani jotain reipashenkistä esim. tereillä koristettua sohvaa, mutta kun sellaista ei löytynyt, ryhdyin katsomaan muutamaa romanttisempaa ja yhtä modernia vaihtoehtoa.

Tässäpä siis alkuun näitä sohvavaihtoehtoja: 


Yllä olevat sohvat ovat 1. Isku, 2. Muuto, 3. Ikea ja 4. Ikea. 

Aika saman näköisiä nuo Iskun ja Ikean sohvat. Ja numero kolmosessa ehkä tuo väri ei oikein miellytä. Muuton sohva on ihana, mutta taitaa olla hiukan liian suuri ja kallis. Mielellään otan vastaan ideoita, mistä löytyisi kivoja sohvia!

Looking for new furniture to my daughters room. Kids grow up so quickly so you need to adopt to their needs. Sofa is the first thing I'll need to find. Any ideas for a new one are taken with gratitude?

Friday, 23 January 2015

Kahta en vaihtaisi - haaste

Sain ex minimalistin tunnustuksia -blogin Riikalta haasteen. Riikka haastoi minut kertomaan suhteestani sisustusesineisiin ja nimeämään rakkaimmat tavarat, jotka ovat kiertäneet mukana kodista toiseen. Pitipä miettiä asiaa hetki ja pohtia mitkä esineet oikein ovat kulkeneet mukana pitkään ja mitkä ottaisin vielä jatkossakin mukaan. Ja kun aloin oikein asiaa miettimään niin tajusin, että ihan ensimmäisestä kodistani mukana on vain pari tuolia ja nekin ovat jo vaihtaneet olomuotoaan pariin otteeseen: vanhojen puisten baarijakkaroiden jalat on lyhennetty, tuolit on maalattu ja kangasverhoilukin vaihtunut pariin otteeseen. Siellä pikkuyksiössä ollut sohva meni kiertoon ajat sitten ja parvisänky ei lähtenyt mukaan. Paljon muuta sieltä ei mukaan tullutkaan. Seuraavaan kotiin hankin hieman enemmän, mutta sieltäkin mukana on jatkanut aika vähän tavaraa. Sattumoisin nekin ovat tuoleja ja osa niistä on löytänyt tiensä tyttären huoneeseen ja osa kellariin. Ja niin matka jatkui muutaman muun kodin kautta tähän nykyiseen asuntoon.

Niinpä tuolit taitavat olla sen minun juttuni jolloinka nimeän yhdeksi suosikkisisustusesineekseni Arne Jacobsenin seiskatuolit. Niitä löytyy meiltä kahdeksan kappaletta keittiön pöydän ympäriltä. Tuolit ovat kuultovalkoiset eli puun syy kuultaa läpi. En missään vaiheessa koe ajan myötä kyllästyneeni niihin. Muotoilu on ajaton ja mukava ja tuolit ovat kestäneet kovassa käytössä huippuhyvin. Silloin kun ruokapöydän tuoleja hankittiin minä taiteilin ihan toisen vaihtoehdon kannalla, mutta onneksi mies piti kantansa ja päädyimme näihin. Meillä kun tuo mies joskus puuttuu näihin sisustusjuttuihin.

Toiseksi esineeksi voisin nimetä italialaisen Rodolfo Dordonin vuonna 1990 suunnitteleman ja Foscarinin valmistamat Lumiere pöytävalaisimet, jotka vilahtivatkin aiemmassa postauksessa täällä. Niitä meillä on (muistaakseni) kolme kappaletta ja ne ovat kulkeneet yhteistä matkaa jo pitkän aikaa. Lasiset kuvut ovat kuukahtaneet kumoon ja hajonneet tuusan nuuskaksi jo pariin otteeseen, mutta onneksi uusia kupuja on saanut ainakin toistaiseksi tilattua lisää. Valaisimia saa Suomestakin, mutta netin kautta mm. täältä.

Tässä pari fiilistelykuvaa Foscarinin sivuilta:



Ja tässä meiltä kotoa:

Heitän tämän haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa, Valkoinen Harmaja, Magnolia by Mia ja Monday to Sunday Home.

My favourite pieces at home I would not let go are Series 7 chairs from Arne Jacobsen. The cooperation between Arne Jacobsen and Fritz Hansen dates back to 1934. But in was in 1952 the break-through came with the Ant™. It was succeeded by the Series 7™ in 1955. This propelled his and Fritz Hansen's names into furniture history. When choosing the chairs some years back in time I wanted to have other chairs. But my husband would not give up and thanks to him we are happy owners of these beautiful and timeless chairs.

I also like our Foscarini Lumber table lamps bought in Denmark several years ago. These pieces very defined by Italian Rodolfo Dordoni in 1990. He is an architect whose work ranges across art direction, furnishing and lamp designs, exhibitions, renovations, show room and point of sale set-ups. Some of the most famous objects of Italian design carry his signature.

Sunday, 18 January 2015

Fellowbloggers or followers?

Olen aika tuore tässä bloggaustouhussa. Itse innostuin kirjoittelemaan luettuani aikani muiden blogeja. Ja siitä heräsikin ajatukseni ja pohdintani: kunkahan paljon blogien lukijoista itse myös kirjoittaa omia blogeja ja kuinkahan moni tyytyy lukemaan muiden kirjoituksia? Onkohan tästä jotain dataa tai tutkimusta olemassa? Olisi myös kiva tietää moniko omista lukijoista itse kirjoittaa jotain blogia ja kuinka moni on satunnainen tai säännöllinen lukija ilman omaa blogia? 

Bloggaaminen lienee tapa jäsennellä ja dokumentoida elämäänsä jollakin tavalla kirjallisessa tai elektronisessa muodossa. Itse mietin pitkään ryhdynkö mitään näin julkisesti kirjoittamaan, mutta sitten totesin, että maailma on niin täynnä kirjoittajia, että vielä yksi mahtuu joukkoon mukaan. Ja jollain tapaa pidän siitä, että jäsentelen ajatuksiani ja kuviani kootun tekstin muotoon ja julkaisen ne. Ja tietenkin toivon, että blogissani on lukijoita joita julkaisuni kiinnostavat. Kuvittelin bloggaamisen olevan paljon helpompaa kuin mitä se onkaan. Tällä takoitan sitä että ellei ole hyviä kuvia ei ole hyvää blogia. Ja aikaahan se vie varsinkin kun reissaan aika lailla talven aikana. Mutta en aio potea huonoa omaatuntoa kirjoitusvälien takia.

Kun itse luen muiden blogeja kommentoin tekstejä tosi harvoin, mutta luen mielelläni. Jollei sitten eteen satu tosi inspiroiva teksti tai kuvat. Blogeista on muodostunut eräänlainen aikakauslehtien korvike tai ainakin inspiraation lähde lehtien rinnalle. 

Mutta nyt talvella kirjoitusvälini on hieman harvempi sillä tälläkin haavaa olen matkoilla ja ikkunasta näkyy tällainen maisema. Eli nyt saa filosofointi riittää ja sukset alle ja mäkeen!


I sometimes wonder how many of the readers of my blog write blogs themselves and how many of them are just followers. My own blogging started with reading others blogs and inspired by others I decided to try on my own. Blogging looked easy and a great way to document the good side of your life. But soon I noticed it can be time consuming and no great pictures not a great blog. So now I have pushed myself over the limit to start using more and more of my camera and learned a lot during these couple of months I've been blogging. And it has been fun. But now again I'm travelling with only my iPad and having the view below of my window. So see you later.



Sunday, 11 January 2015

Snowy day in my neighbourhood

Viime yönä kaupunkiin saapui IHANA lumipyry. Päätin uhmata sään herroja ja lähdin ulos kuvaamaan. Lumisella kelillä kuvaamisessa on omat haasteensa, jotka päätin voittaa. Kamera saattaa kastua, näpit jäätyä ja linssi sumentua. Silti sain mielestäni ikuistettua sen oleellisen - ympäristön kauneuden. Vai mitä tykkäät?





Yllä olevan kuvat rouvat antoivat luvan ikuistaa heidät kameran filmille. Hrrrr, en olisi itse kyllä tuohon hyiseen avantoon pulahtanut.

Kohta nämä kaunottaret joutuvat tositoimiin: onhan huomiseksi luvattu paukkupakkasia. Bon voyage Voima, Otso, Urho ja Sisu! 



Aina kesällä kun katsoo kuvia talvesta ne näyttävät superupeilta. Ja kesäkuvat talvella saavat kaipaamaan aurinkoon, valoon ja lämpöön. Tästä huolimatta päätin nauttia vain tästä hetkestä ja olla unelmoimatta mistään muusta kuin mitä minulla on tässä ja nyt.

Last night a WONDERFUL snowstorm arrived in the city. I decided to defy the weather lords and I headed out to capture some pictures before the snow smelts away again. Photostatting in snowy conditions has its own challenges which I decided to win. The camera gets wet , hands freeze and lens gets blurred . Still, I think I captured the essential - the beauty of the neighbourhood and snow. Or what do you think?

Every summer when looking at pictures of winter, they seem to gorgeous. And in the winter summer pictures make you miss the sun, light, and warm temperatures. In spite of this I decided to just enjoy this moment and not to dream of anything else than what I have here and now.



Tuesday, 6 January 2015

Something old something new

Yksi sisustuksen ilmeeseen vahvasti vaikuttava elementti on lattia. Meidän "mattokaupassa" näkyi ostohetkellä vuosikymmenten kirjo. Olihan kyseessä huoneisto, joka aikoinaan oli toiminut mattotuotteiden tukkumyyjän tilana ja se näkyi myös lattiamateriaaleissa. Sinne sun tänne oli laitettu sinistä kokolattiamattoa peittämään 1900-luvun alun parketin kolhut. Helppo ratkaisu, mutta kauhea materiaalien sekametelisoppa. Osassa huoneistoa oli siis vanhaa parkettia, osassa laatoitusta, osassa kolhiintunut lautalattia ja osassa tuo sininen kokolattiamatto. Se mikä oli positiivista oli se, että mitään vanhaa ei oltu revitty uuden tieltä eli merbauparketti ei ollut saanut jalansijaa tässä jugendkaunottaressa. Hieno materiaali sinänsä varmasti, mutta vuosikymmenten/ vuosisadan verran väärä materiaali tällaiseen jugendtaloon. Mutta lähtökohta oli jotakuinkin tämän kaltainen:


Olin jo kauan haaveillut öljytystä kalanruotoparketista, mutta päädyimme silti toisenlaiseen ratkaisuun. Osittain kustannussyistä - olihan neliöitä aika paljon - osittain siitä syystä, että ihannoin myös valkoiseksi maalattuja lautalattioita ja alkuperäisen parketin säilyttäminen niin kauan kuin mahdollista tuntui vaan oikealta ratkaisulta.

Mutta kokonaisilme piti saada yhtenäiseksi. Sen vuoksi avonaisesti toisiinsa yhteydessä oleviin tiloihin laitettiin alkuperäisen kaltainen tammiparketti. Kadun puolella oli kolme pariovin toisiinsa linkkautuvaa huonetta, joista keskimmäisessä, olohuoneessa, oli sata vuotta vanha natiseva parketti ja reunimmaisissa huoneissa huonokuntoinen lautalattia peitettynä kokolattiamatolla. Olohuone puolestaan yhdistyi isolla oviaukolla keittiöön (entinen ruokasali), jossa oli valtaosin vanhaa parkettia, mutta parvekkeen oven edessä oli 80-luvun valkoista nuhjaantunutta klinkkeriä.

Isossa hallissa oli lattia osittain laudalla, osittain parketilla ja osittain betonilla, jonka päälle oli peitoksi vedetty kokolattiamattoa. Kääk, kauhea kokonaisuus. 

Homma meni siis niin, että vanhat betoniosiot (joiden kohdalla oli aikoinaan ollut ilmeisesti kaappi tms.) sekä klinkkerit piikattiin ylös. Lautalattiaa hiottiin sen verran, että nähtiin missä kunnossa alla oleva lattia on. Parketti-Romanoff kaivoi kätköistään ihan vanhan tammiparketin näköistä materiaalia, jolloin uutta ei enää erottanut vanhasta. Kadun puoleisiin reunimmaisiin huoneisiin tehtiin tästä uudesta parketista lattiat. Alla kuva työhuoneesta olohuoneen puolelle: etualalla uutta parkettia jonka alle jäi huonokuntoinen lautalattia ja kynnyksen jälkeen olohuoneen satavuotias parkettivanhus.

Hallissa betonin ja kokolattiamaton tilalle laitettiin samaista uutta parkettia. Loput vanhasta parketista hiottiin ja lakattiin.  Alla olevan hallin kuvissa maton etureunassa vanha parketti vaihtuu uuteen, mutta sitä ei lainkaan huomaa.


Sisäpihan puoleisten huoneiden lattiat maalattiin valkoisella Betoluxilla valoisuuden lisäämiseksi.Iloksemme sisäpihan puoleisissa makuuhuoneissa oli edes lautalattiaa, jonka päätimme kunnostaa remonttimiesten epäilevistä puheista huolimatta. Alla kuvaa tyttäremme huoneesta.


Pikkueteisen lattiaan laitettiin marmoria, mikä näkyykin tästä aiemmasta postauksesta. Ja keittiön vanhat klinkkerit väistyivät rappusten ja uuden parketin tieltä.

Tuliko hyvä lopputulos yhdistämällä uutta ja vanhaa? Kyllä ja ei. Yleisilme on kaunis ja raikas. Silti tuo vanha parketti ei kestä kovin pitkälle aikaa eteenpäin, joten se pitää uusia jossain vaiheessa. Ja valkoinen lautalattia on kaunis kyllä joo, mutta joka ikinen pölypallero ( kyllä niitä löytyy joskus) näkyy lattialla sekä kolhut ovat varmaan jonkun mielestä kauniita, mutta omaan silmääni ne pistävät liikaa. Eli jos jälkikäteen miettii, niin pitkällä juoksulla olisi ollut varmaankin edullisempaa uusia lattiat sillä kalanruotoparketilla, mutta tuossa kokonaisvaltaisessa remontissa se ei vaan ollut mahdollista. 

Miten sinä olisit toiminut tällaisen haasteen edessä?

No, I am not going to get married;) Still something old and something new was the rule when renovating the floors in our apartment. The floor was a mix of blue carpet, old parquet, some tiles and wooden floors. I had always admired fishbone parquet with wax or oil finish. But this time we ended up renovating the old parquet, replacing some of the wooden floors with similar looking new parquet. In two of the bedrooms we decided to paint the floor with white Betolux paint.

After all the hard work was it the right decision? Maybe, maybe not. In the short term we may have saved some money by renovating old and keeping the original materials. But in the long run the old parquet will not last forever and we may have to fix the floor again in couple of years time. The white floor is pretty but you have to vacuum clean it too often. All the small dust and dirt can be seen immediately on the floor.