Friday, 28 October 2016

Pari vinkkiä vuodenaika sisustukseen

Rakastan kaikkia neljää vuodenaikaa. Ja vuodenajat saavat näkyä myös sisustuksessa sekä materiaaleissa että väreissä. Talvella koti näyttää talvivalossa ihan toisenlaiselta kuin kesäisessä auringonvalossa piehtaroidessaan. Koska tapanani on mukauttaa koti näihin vuodenaikojen vaihteluihin, tässä muutama vinkki siitä kuinka se onnistuu.

Lampaantaljat
Tämä on minulle uusi talvinen tapa sisustaa. Ihastuin lampaantaljoihin ja hankin tänä syksynä kotiin kokeiltavaksi pari erilaista taljaa. Skinnwillen kiharakarvaisen vaalean taljan ja Shepherdsin beigen paksun ja tuuhean taljan. Punnitsin valintaa näiden kahden välillä ja voiton vei tällä kertaa Shepherd. Skinnwille miellytti ulkonäöllään, mutta pitkät kiharat karvat painuivat kasaan ja taljan pehmeys katosi sen päälle istuttaessa. Shepherdin talja on ihanan laadukas ja pehmeä ja sen voi jopa pestä 30C lämpötilassa. Vinkkinä: näitä löytyi ainakin Helsingissä Tehtaankadun Winkel Shopista.



Vasen Skinnwille, oikea Shepherd


Parveke ja piha
Kevät ja syksy näkyvät enemmänkin parvekkeella kuin kodin sisätiloissa ja hyvä niin. Kädet mullassa saan ajatukset ihan uusiin sfääreihin puhumattakaan siitä, kun pääsen kuolaamaan puutarhamyymälöihin sitä kaikkea ihanaa mitä parvekkeelle voisi hankkia. Onneksi en asu omakotitalossa - näen vain sieluni silmin itseni raahaamassa pensaita ja puskia enemmän kuin laki sallii kotipihan koristukseksi. Parvekkeella tuo hulluus pysyy edes jotenkin järjellisyyden rajoissa.



Tyynyt
Sisällä varaudun talven tuloon vaihtamalla koristetyynyt kesäisistä talvisempiin. Tässä alla työhuoneen pinkki piristys, kesä-kevään tunnelmista ennen syys-talven tunnelmaa. Millaiselta tämä sama näkymä näyttää syksyn tai talven väreissä. Mustaa, harmaata tai jotain maanläheistä kenties? 


Valaistus
Meillä on paljon pöytävalaisimia, mutta ne ikään kuin "sammuvat" kesäksi ja syttyvät uudelleen vasta syksyn tai talven tullen. Rakastan leveillä ikkunanlaudoillamme tunnelmaa tuovia lamppujamme juuri tällaiseen vuodenaikaan kun iltaisin on pimeää ja vietämme paljon aikaa kotona. Vinkkinä: itse käytän näinä pimeinä vuodenaikoina ajastimia pistorasioissa jolloin lamput syttyvät ja sammuvat automaattisesti. Onpa kiva tulla kotiin illalla kun tunnelmalamput valaisevat kodin vaikkei ketään sattuisikaan olemaan kotona! Clas Ohlsonilta löytyy ajastimia aivan varmasti.



Näillä vinkeillä vaihdan tunnelman toisenlaiseksi riippuen vuodenajasta. Ei ole kovin kallista tai vaivalloista toteuttaa, vai mitä?

Saturday, 15 October 2016

Oh my god she´s mixing metals

Edellisessä postauksessa vilahti uusin sisustushankintamme, Piero Lissonin Frog tuoli. Tässä se nyt on ja jotta se ei olisi yksinäinen sammakko, on sille tilattu jo pari. En ollut ihan varma tästä valinnasta kun mies eräänä kauniina päivänä kantoi tuolin kotiin. Aprikoin kovasti tuota metallirungon väriä - mattaharmaata - kun tuolit tulevat kaakeliuunin viereen ja siinä uuninluukut hohtavat messinkistäkin messinkisempinä. Ja olohuoneessa seisovan lipastonkin metalliosat ovat messingin väriset. Mutta näyttää siltä että tuoli on tullut meille jäädäkseen. Ehkäpä tuo eri metallien sekoittaminen ei ole niin kamala juttu, vai onko? 

Bongasimme tuolin jo monta vuotta sitten, mutta silloin hankinta jäi harkinta-asteelle varmaankin samasta syystä mikä nytkin aiheutti epäröintiä: rungon väri.  Olohuone kun aukeaa moneen eri tilaan ja eri materiaalien yhdisteleminen on se haastava juttu. Varsinkin, kun meidän suunnitelmissa on yrittää välttää mummomainen tunnelma ja sujuttaa tuonne sisustuksen mausteeksi myös melko moderneja huonekaluja. Pakostakin tulee välillä näitä eri väristen metallien yhteentörmäyksiä, mutta ehkä se on ok. Vai miten teillä on ratkaistu tämän kaltaiset suuren luokan ongelmat?

Se mistä puolestani tuolissa pidän, on keveys ja jossain määrin minimalistinen muotoilu. Lisäksi tuo luonnon värinen istuinristikko antaa myös luonnonläheisen fiiliksen ja industrialistinen ilme pehmenee.

Halusin tuolin kaveriksi jotain pehmeää ja päätin hankkia lampaantaljat tuolien pehmusteiksi. Kuvassa vilahtaa yksi kandidaatti, mutta koska muitakin on harkinnassa niin ei siitä tällä kertaa sen enempää.




Tuolin historiaa
Designed in 1995 by Piero Lissoni, the Frog chair is considered the pioneer of the low and wide proportion seat cultivating a new way to live in a more relaxed and understated manner. Celebrating its 20th anniversary, Living Divani has updated this classic, yet kept its distinctive essence and characteristic of lightness. Today, the most contemporary soul of the Frog emerges in a total black Carbon Fiber version giving the iconic seat a sophisticated urban edge. A favorite of Luminaire, we are glad to attest to the chair’s good design by it being as relevant today as it was when it was first designed. Standing the ultimate design trial - the test of time. 

Harmonious proportions and a sense of understated luxury are the distinguishing elements of Living Divani, a dynamic Italian family run business. In 1998 Piero Lissoni formed a strategic alliance with the company and since then, has expressed the firm’s unmistakable style – discreet, neutral in its forms, light and dynamic with a well-balanced and essential design that combines clean lines and shapes with ergonomics and comfort. His highest goal is simplicity as a way of thinking, as an attitude that holds a great inner complexity. With understated ease, all his designs scale down and get to the essence of things.

The Italian born architect, Piero Lissoni has established himself as one of most notable names is contemporary design for his clean, industrial aesthetics. His approach begins from a humanistic vision that, for him, is the only one that would make sense to a true designer no matter the medium. The Frog chair, low to the ground with wide legs to support its generous seat and slightly reclined back, offers an inviting place to unwind. 
Lähde: www.luminaire.com

Monday, 10 October 2016

The frog moved in da house

Joillakin naisilla on onni ja mahdollisuus sisustaa kotia omin päin ja omin valinnoin. Joillakin ei. Ja minä kuulun jälkimmäisiin. Sellaiset naiset, jotka päättävät pääasiassa yksin kodin sisustuksesta ihailevat usein sellaisia, joiden mies on kiinnostunut sisustukseen liittyvistä asioista. Minä taas tuskailen välillä päätösten keskellä. Asiassa on monta puolta. Jos saa ihan yksin päättää, on päätöksenteko helpompaa ja ratkaisut löytyvät nopeammin. Ja jos molemmat vielä osallistuvat kustannuksiin eikä miestä kiinnosta sisustusjutut niin kukaan ei kotona valita tehdyistä päätöksistä. 

Meillä mies taas on ollut melkein yhtä kiinnostunut kotimme mööbleeraamisesta kuin minäkin. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. 

Plussaa

+ Miestä ei yleensä tarvitse pakolla raahata sisustuskauppoihin.
+ Koti ei ole naismaisesti sisustettu (jaa no mitähän sekin on, mutta miehen kädenjälki näkyy kyllä).
+ Koti tuntuu kodilta molemmille, kun valinnat on tehty yhdessä.
+ On joku jonka kanssa pallotella mielipiteitä.


Miinusta

- Päätökset syntyvät hitaasti varsinkin silloin kun maut eivät kohtaa.
- Joutuu tekemään kompromisseja.
- Joutuu tekemään myönnytyksiä.

Eli kun on useampi päättäjä niin tarvitaan neuvottelutaitoja, sitkeyttä ja ennen kaikkea aikaa ja voimia, että aina löytyy se sopiva ratkaisu.

Tässä esimakua siitä, kun mies sai tahtonsa läpi ja minä tässä vielä sulattelen valintaa. Eli en tiedä onko se onni vai onnettomuus, että annoin periksi ja tämä kaluste muutti meille. Myöhemmässä postauksessa lisää siitä millainen "Sammakko" muutti taloon. Ja ehkä myöhemmin selviää muuttuiko tämä sammakko silmissäni prinssiksi, ha hah.

Mitenkäs teillä. Kuka päättää?

Kuva: Archiproducts

Friday, 7 October 2016

Kaakeliuuneja kuvastosta

Olen jo aiemminkin kirjoittanut, että haluaisin joskus hypätä ajassa taaksepäin siihen hetkeen kun yli 100-vuotta vanha talomme valmistui ja ensimmäiset asukkaat muuttivat sisään. Mutta olisipa hauskaa hypätä siihen ajanjaksoon kun tulevat asukkaat saivat suunnitella asuntonsa yksityiskohtia ja tehdä valintoja. Vai saikohan siihen aikaan itse vaikuttaa millään tavoin asunnon materiaalivalintoihin? 

No, oli miten oli, yksi asia on jäänyt arvoitukseksi: millä perusteella kotimme kaakeliuunit ovat juuri sellaisia kuin ovat. Miksi toinen on hyvin korkea ja koristeellinen ja valkoinen ja toinen maanläheinen ja jykevä, jalat tiukasti maassa? Ja taisi tulisijoja olla alunperin huoneistossa enemmänkin kuin nämä kaksi. Ne on vain vuosien saatossa purettu kunkin ajan kauneusihanteiden mukaisesti. Voi, kuinka kiinnostavaa olisikin ollut nähdä ne kaikki!



Lähdin googlailemaan ja etsimään tietoa. Kovin paljon sitä ei löytynyt. Mutta sattumoisin päädyin Kansalliskirjaston digitoituihin arkistoihin. Löysin kuin löysinkin sieltä tuon ajan "kuvaston", jossa valinnanvaraa oli pilvin pimein. Kaakeliuuneja parin sadan sivun verran. Syystä tai toisesta huoneistoomme valittiin aikoinaan kaksi hyvin erityylistä kaakeliuunia, olohuoneeseen numero 45 ja työhuoneeseen Gesellius, Lindgren, Saarisen suunnittelema ruskea uuni numero 73. Uunit lienee valmistanut Wilhelm Andstenin Tehdasosakeyhtiö. Se oli oman aikakautensa markkinajohtaja ilmeisesti, vaikkakin sille sittemmin kävikin kalpaten. 


Myös toisessa, myöhemmin ilmestyneessä Turun Kaakelitehtaan kuvastossa komeilee aika samannäköinen kaakeliuuni.




Olohuoneen uunin ehdit vielä käydä kurkkaamassa Instagramin tarinoissa (@goldencupole). Samainen kakluuni nro 45 näytti aikoinaan kuvastossa tältä.




Wilh. Andsténin Tehdas

Wilh. Andsténin Tehdas Oy oli Helsingin Sörnäisissä vuosina 1842–1918 toiminut kaakelitehdas. Tehtaan johtajina toimivat Gabriel Wilhelm Andstén vuosina 1842–1890, Otto Andstén 1890–1916 ja Curt Andstén 1916–1918. Tehtaalla valmistettiin uunikaakeleita, seinä- ja lattialaattoja, taloustavaroita ja pienoispatsaita. Tehtaan valmistamat jugend-ajan kaakeliuunit olivat suunnittelultaan korkeatasoisia.

Kaakeli- ja fajanssitehdas aloitti toimintansa silloisella Kulmavuoren alueella kaupungin ulkopuolella vuonna 1842 ja jo seuraavana vuonna se valmisti 50 000 kaakelia vuodessa. Se kohosi 1870-luvulla alansa johtavaksi toimijaksi Suomessa. Työntekijöitä oli noin sata. Tehdas, sen voimaanlähteenä toiminut tuulimylly sekä työntekijöiden ja johtajan asunnot sijaitsivat kaikki Hämeentien varrella nykyisen korttelin 288 alueella. Suurin osa korttelia siirtyi myöhemmin osuustukkukauppa OTK:n haltuun.

Epäsuotuisan suhdannekehityksen ja yrityksen velkaisuuden seurauksena tehtaan toiminta supistui vuodesta 1912 alkaen, kunnes se lopulta jouduttiin myymään. Turun Kaakelitehdas Oy hankki Wilh. Andsténin tehtaan omistukseensa vuonna 1918 ja yhdisti sen omistamaansa Tikkurilan Kaakelitehtaaseen. Wilh. Andsténin tehtaan toimintaa jatkettiin Tikkurilassa nimellä Wilh. Andsténs Fabriksaktiebolag Dickursby aina vuoteen 1937 asti. Lähde: Wikipedia

Monday, 3 October 2016

September Instagram moments

Me kaikki käytämme sosiaalista mediaa omalla tavallamme. Omia kanaviani ovat tämän blogin lisäksi lähinnä Instagram. Snapchattia en ole käyttänyt - tietoinen valinta - ja Instan Stories on omalta osaltani täyttänyt tuon tyhjiön. Facebookin olen pitänyt täysin yksityiselämään liittyvien asioiden kommunikaatiokanavana. 

Eli jos olet seurannut Instaani goldencupole, olet ehkä nähnyt mitä syyskuu piti sisällään sillä rintamalla. Tässä poiminta parhaista paloista, räpsäisyjä aamuisista työmatkoista, joita ei ole blogissa nähty, ole hyvä.


Loistavaa alkavaa viikkoa!

Paula

Sunday, 2 October 2016

Huoneet pötkössä?

Vai mitenkä sitä suomeksi kutsuttaisiin, kun ruotsiksi on olemassa sanonta "rum i fil"? Oli miten oli, tälläisten näkymien vuoksi tykkään näistä vanhoista taloista. Tämä näkymä avautuu työhuoneestamme olohuoneen läpi poikamme huoneeseen. Istun usein tässä työhuoneen sohvalla kirjoittelemassa blogipostausta, niinkuin nytkin, tai katsomassa tv:tä. Television katselu on tosin jäänyt vähemmälle, kun useimmiten katson kaiken telkkarista tulevan iPadilta eri sovelluksista tai sitten Netflixistä.

Pariovet olivat ennen remonttia piilotettuina seinien sisään. Kirjoitin tästä jo kauan aikaa sitten postauksessa Secret doors. Ihmettelen sitä vieläkin. Miksi ihmeessä joku halusi sulkea tämän kauniin näkymän? Me palautimme ovet ennalleen eikä ole tarvinnut päivääkään katua. Ovet tuovat niin paljon valoa huoneesta toiseen ja ovathan ne ihan kauniitkin, vai mitä?


Mutta mikä voisi olla suomenkielinen vastine tuolle, kun useista huoneista avautuu näkymä toisiin huoneisiin? Huoneet, jonossa, rivissä, pötkössä?  Keksitkö sinä? Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne. Taidan mennä taikomaan omenapiirakan tuonne kyökin puolelle.

Saturday, 1 October 2016

Miksi vietämme niin paljon aikaa keittiössä?

Miksi vietämme niin paljon aikaa keittiössä? No varmaankin sen vuoksi, että se on kaiken toiminnan sydän ja etenkin näin pimentyvänä vuodenaikana siksi, että keittiössä on tunnelmaa. Vaikka asuntomme sijaitsee jugendtalossa halusin ehdottomasti keittiön valaistukseen halogeenispotit kattoon. Spottien asentamiseen tarjoutui myös aika luonteva syy. Keittiön paikka siirrettiin tilaan, jossa oli aikoinaan ollut ihan tavallinen asuinhuone. Niinpä keittiön kattoon oli rakennettava äänieristys ja sinne kaikkien rakennelmien joukkoon nuo spotit upposivat aika huomaamattomasti. 

Toinen syy on se, että en ole vieläkään kyllästynyt helppohoitoisiin ja melko ajattomiin Saari-keittiöiden kaapistoihin. Aiemmassa keittiössä meillä oli tälläkin hetkellä niin kovin ajankohtainen ns. peiliovi, mutta kyllästyimme ovien uriin kertyvään likaan - niiden puhtaana pitämisessä oli nimittäin melkoinen homma.


Keittiöstä löytyy useita muitakin valaisimia. Ruokapöydän yllä roikkuva, aikoinaan Skannon myymälävalaistuksena toiminut  kattovalaisin, on aika industrial-henkinen. "Kärpäsentappolamppu" voisi joku sitä kutsua. Sen verran voimakas on tuo valon lähde. Mutta kun aamuhämärissä kömpii keittiöön ja haluaa lukea aamun lehden sen kummemmin tihrustamatta, toimii tuo tehovalaisin paremmin kuin spoteista tuleva tunnelmavalo. Työvaloja löytyy toki kaapiston alle upotetuista kohdespoteista ja leipuria ilahduttaa marmoritason päälle seinään asennettu minimalistinen valaisin. Sen alla on tullut yksi jos toinenkin leipomus väännettyä.


Sitten on nämä tanskalaisen Arne Jakobsenin suunnittelemat Seiska-tuolit, joihin en ole kaikkien näiden vuosien jälkeenkään kyllästynyt. Ne lienevät meidän kaikkein vanhimmat itse hankitut kalusteet, jos oikein muistan. Tälläkin hetkellä istun yhdellä sellaisella tässä kuvassa näkyvän keittiön pöydän ääressä konetta naputtelemassa.


Ja sitten on tuo huima huonekorkeus, joka äänieristyksen rakentamisen ja katon madaltamisen jälkeen lienee yhä yli kolme metriä. Sen verran kuitenkin, että tikkaita tarvitaan ylimpiin kaappeihin kiipeämiseksi.

Viimeisenä tunnelman luojana toimii tämä rauhallisen neutraali värimaailma, joka ei ainakaan minua jaksa kyllästyttää. Sata vuotta vanha parketti rikkoo kylmän viileän modernin kaapiston vaikutelman toisin kuin laattalattia tekisi. Siksipä vietämme paljon aikaa keittiössä vaikka ei se aina näin siistiltä näytäkään.

Ihanaa lauantai-iltaa, taidanpa sytyttää kynttilät.