Saturday, 14 January 2017

Raclette rebel

Näin tammikuussa pitäisi varmaan syödä vähän kevyemmin - vai pitäisikö? Olen vähän tällainen kapinallinen ja haluan toisinaan poiketa yleisesti vallitsevista "hyväksytyistä" toimintatavoista. Tai toimia joskus siten kuin minusta tuntuu oikealta eikä niin kuin media antaa ohjeita: "Keveitä reseptejä tammikuun iloksi". Ehei, enhän tankkaa itseäni muutenkaan ähkyyn joulun aikaan, niin miksi minun pitäisi sitten keventää syömisiä tammikuussa?

No, tämän sanottuani totesimme perheessä, että on jälleen aika kaivaa esiin raclettepannu ennen kuin talvi ehtii kääntyä kevääseen. Ja on se vaan aina niin hyvää. Meillä on ollut jo vuosia tuollainen suorakaiteen muotoinen racelettepannu ja sehän on aika toimiva pitkän pöydän ääressä. Eikä muotoilukaan ole ihan rumimmasta päästä. Perinteiset alppityyliset apparaatit kun tahtovat olla minun mieleeni liian rustiikkisia.



Mitä sitten racletteen tarvitaan? No tietysti eri sorttisia raclette-juustoja ja keitettyjä perunoita. Sen jälkeen jokainen voi mielestäni käyttää omaa mielikuvitustaan mitä lisukkeita kulloinkin tarjoilee. Meillä tarjolla oli cornichoneja (eli pikkuisia suolakurkkuja), hillosipuleita (yök, en tykkää, mutta mies syö), ihanaa italialaista salamia sekä palan painikkeeksi tietysti jotain tähän sopivaa valkoviiniä. Niin yksinkertaista. Eli tämä ruoka on oikein laiskan kokin unelma, sillä ainoa, mitä tarvitsee tehdä on ostaa ainekset sekä kuoria ja keittää perunat. Juustotkin saa niin halutessaan kaupasta valmiiksi siivutettuna. Ja voilà, ruoka on valmis.

Oli niiiiin hyvää jälleen kerran. Kovin montaa kertaa vuodessa tätä ei kyllä jaksa syödä. Siksipä raclettepannu säilötäänkin keittiön kaapiston päälle odottamaan seuraavaa kertaa, joka saattaa olla vuonna 2018.



Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Paula

2 comments:

  1. Raclette on niin hyvää! Yksi päivä muistelin, miten nuorempana Ski Bistroon mennessä raclettejuuston haju iski lujaa päin yläkertaan saapuessa. Nyt juusto tuoksuu niin hyvälle!
    Meidän lisukkeet menee skibistromaiseen tapaan. Keitetyt perunat korvaan lohkoperunoilla uunissa. Lisäksi kylmäsavuporoa, ehkä jotain lihasuikaleita paistettavaksi parilalla. Ehdoton lisä ovat dipit sekä persikkaviipaleet, joilla saa rasvaisen juuston maun freshattua.
    Tuo teidän pannu on upea ja sopivan kapea. Minkä merkkinen se on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, muistan minäkin Rukan Ski Bistron racletten. Hyvää oli silloin joskus aikoinaan. Sehän on muuten niin, että kun on joskus syönyt jotain hyvää niin se jää mieleen. Sitten jos joskus myöhemmin valmistaa samaa ruokaa kotona, yrittää noudatella alkuperäistä reseptiä.

      Meidän grilli on Krupsin, mutta en tiedä valmistetaanko sitä vielä. Se on hankittu Stockmannilta joskus muutama vuosi sitten.

      Delete